|
Suomen Cup päättyi Kokkolassa |
|
KPV vs PK-35 Vantaa 2-1 (2-0)
Maali: Saksela (Terävä)
Kokoonpano: Häkkinen, Karppinen, Eid, Sorja, Priha, Vuorela, Jurvainen, Pannula, Ristola, Paajanen, Haiko.
Vaihdosta: Saksela, Terävä, Jama. Varamv. Markkanen.
|
|
|
Terävä manasi tehottomuutta |
|
PK-35 kärsi sunnuntai-iltana katkeralta maistuneen 1-1 tasapelin TPV:tä vastaan. Voittoa tarjottiin, mutta tamperelaisten yliajalla iskemä maali vei jo lähes varman voiton käsien ulottuvilta. Punamustien keskikenttäpelaaja Esa Terävä oli syystäkin pettynyt ottelun jälkeen.
- Hemmetin pettynyt tässä on, ei voi muuta sanoa. Alusta asti olimme hallitsevampi osapuoli ja parempi joukkue, mutta näin meni tällä kertaa.
Kauden avauspisteensä hankkinut TPV puolusti ottelussa todella kurinalaisesti ja pallon alla oli koko ajan lähes kymmenen miestä.
- Tavallaan se oli arvattavissa, koska olivat kauden aloittaneet huonosti. Kyllä se puolustus olisi kuitenkin pitänyt murtaa 90-minuuttisen aikana useammin kuin kerran, Terävä tietää.
PK-35:llä oli tilaisuudet ratkaista ottelu edukseen jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta pallo ei vain mennyt maalikehikkojen väliin hyvistäkään paikoista.
- Varmasti kaikki parhaamme teemme ja kaikkemme annetaan. Tässäkin pelissä oli neljä viisi loistavaa paikkaa, mutta emme vain laittaneet sisään. Sitten se menee näin vaikeamman kautta, Terävä miettii.
Vantaalaiset eivät kuitenkaan missään nimessä ole tunkemassa päätään puskaan. Kasassa on kuitenkin nyt voitto ja kaksi tasapeliä.
- Tästä edetään samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Aina seuraavaan peliin mennään hakemaan kolmea pistettä, oli peli sitten kotona tai vieraissa, Terävä päättää.
|
|
Sorja vaatii malttia hyökkäyspeliin |
|
PK-35:n toppari Kalle Sorja lähtee luottavaisin mielin TPV-otteluun. Vantaalaisilla on voittotili saatu auki ja oma pää on vielä pysynyt koskemattomana. Tilanne on joukkueen kannalta erinomainen sunnuntaista kamppailua ajatellen.
Vantaalaisten puolustuspelaaminen on ollut hyvää kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa ja verkko maalivahti Miikka Häkkisen takana ei ole heilahtanut vielä kertaakaan. Maaleja punamustat tosin ovat tehneet vain yhden.
- Hyökkääjätkin ovat orientoituneet siihen koko joukkueen puolustamiseen, sen takia on pysynyt nolla. On meillä paikkoja ollut, mutta nyt pitää saada se ketsuppipullo auki hyökkäyspäässä, niin itseluottamus kasvaisi ja onnistumisia alkaisi tulla, Sorja tietää.
Sunnuntaista vastustajaa TPV:tä vastaan PK-35:llä on paljon hampaankolossa viime kauden tapahtumien johdosta .
|
|
Lue lisää...
|
|
|
PK-35 jäi tasapeliin TPV:tä vastaan |
|
Sunnuntaina ISS-Stadionilla pelatussa ottelussa PK-35 pelasi 1-1(0-0) tasapelin TPV:tä vastaan. Daniel Nwoke vei kotijoukkueen johtoon, mutta TPV:n Jaakko Rönkkö toi vieraat tasoihin ottelun yliajalla.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti kotijoukkue PK-35:n selvässä komennossa. Vain kahden minuutin pelin jälkeen punamustat olivat siirtyä johtoon, kun Timo Priha antoi loistavan keskityksen boksin sisään Petteri Kaijasillalle, jonka volleylaukaus painui kuitenkin yli maalin.
Vain hetken päästä Esa Terävälle siunaantui erinomainen paikka. Daniel Nwoke juoni pallon vasemmalla laidalla Niko Haikolle, joka antoi välittömästi keskityksen maalille. Priha pudotti päällään pallon Terävälle, mutta hän ei saanut volleytaan painettua maalitolppien väliin.
Kymmenen minuutin kohdilla Daniel sai Haikon pitkään heittoon jalkansa väliin, mutta tällä kertaa ohjaus kolahti suoraan maalin pystypuuhun.
Altavastaajana ollut TPV sai ensimmäisen paikkansa 21. minuutilla. Adel Eidin pusku ajautui pahassa paikassa suoraan Jussi Kemmolle, joka vapautti välittömästi laidalta Matias Sallilan puolittaiseen läpiajoon. PK-35:n onneksi viimeistely oli heikko ja painui selvästi yli maalin.
|
|
Lue lisää...
|
|
Ennakko: Sunnuntaina vastassa Tampereen Pallo-Veikot |
|
Pirteästi kautensa aloittaneen PK-35:n pelit Ykkösessä jatkuvat jälleen sunnuntaina, kun Vantaan ISS-Stadionille saapuu kaikki ottelunsa tähän mennessä hävinnyt TPV. Ottelu alkaa klo 18.30.
Viime lauantaina PK-35 haki Oulusta OPS-jp:n vieraana kauden ensimmäisen täyden pistepotin 1-0 voitolla, mutta peliesitys jätti silti paljon parantamisen varaan. Joukkueen päävalmentaja Mikko Lappalainen kuitenkin näkee, että puolustuspelaaminen oli koko ajan hyvällä tasolla.
- OPS:n pelatut tilanteet meidän maalille olivat todella vähissä. Hyökkäyssuuntaan aloitimme vaisummin, mutta paransimme toiselle jaksolle selvästi, jolloin saimme myös muutaman erinomaisen maalipaikan aikaiseksi jo ennen voittomaalin syntymistä, Lappalainen kertoo.
- Sekä Viikingit- että OPS-pelissä parhaat osat on ollut sitä mitä pelaamalla pärjäämme sarjassa kenelle tahansa, Lappalainen jatkaa.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
|
|
Sivu 9 / 18 |